Puhutaanpa hetki epätarkasta taustasta

epätarkka tausta koirakuvaus naniannetteAlkukesän koirakuvauskurssillani analysoin suhdettani epätarkkaan taustaan. Mietteeni kumpusivat tilanteessa, jossa asettelin koiramallimme aika lähelle taustaansa ja kysyin muiden kuvaajien mielipidettä. Useampi olisi jättänyt kohteen ja taustan väliin enemmän tilaa saadakseen epätarkemman taustan.

Miksi minä valitsen toisin?

Olen aina rakastanut muotoja ja pintoja. Jo lapsena minun oli ihan pakko testata miltä jokin tuntui. Riippuvat oksat, meri, laineileva viljapelto. Talon rappaukset, vanhat hirret, villeinä kasvavien lupiinien kukinnot. Pian kameraan tartuttuani huomasin, että asioiden epätarkkuus kiehtoo minua lähes yhtä paljon kuin itse kohdekin. Ne ovat erottamaton aisapari, joka vierailee lähes jokaisessa kuvassani.

epätarkka tausta koirakuvaus staffi

Yksi (koira)muotokuvan tärkeimpiä juttuja on se, että koira erottuu taustastaan ja kuvaa voi ihailla eikä katse harhaile päästä kasvavaan puuhun, sotkuiseen sekametsään tai kulmikkaisiin sähkökaappeihin. Kun valitsen taustan arvioimalla epätarkaksi jääviä muotoja ja pintoja, korostan kohdetta ja vahvistan kerrontaa.

Tausta (kuten etualakin) pitää aina sommitella. Muistathan esimerkiksi nämä? Symmetria ja toisto sekä katsetta ohjaavat linjat. Kriteerini ei siis ole asioiden epätarkkuus, vaan oikeastaan epätarkkojen asioiden järjestys. Pienellä ja mustalla koiralla järjestys on erilainen kuin suurella ja valkoisella koiralla. Pitkulalle tappijalalle valitsen toisenlaisen taustan kuin jättirodulle.

Koirat (eläimet) ovat erilaisia kohteita kuin ihmiset. Me samaistumme ihmisten ilmeisiin ja tunteisiin. Näin ei kuitenkaan ole koiran kanssa. Vaikka osaisimme lukea koiramme eleet ja tulkita sen käytöstä, puuttuvat ilmeet lähes kokonaan. Sillä onhan se niin, että me keksimme koirillemme jos jonkinlaisia ilmeitä, mutta eivät ne taida olla totta.

Kuvaan mielelläni 35 mm linssilläni läheltä. Rakkain linssini, potrettiputki 85 mm, saa aikaan poutapilveäkin pehmoisemman taustan. Se ei kuitenkaan kadota muotoja kokonaan, kuten pidemmät objektiivit. Kun opettaa silmänsä näkemään asiat epätarkkoina, avautuu aivan uusi maailma. Kuviin tulee enemmän kerroksia, enemmän kerrontaa. Valo hypähtelee pinnalta toiselle tai hiipii tiheän, pikkulehtisen, puskan takana. Mitä enemmän kerroksia kuvassa on sitä pidempään jaksan katsella sitä.

Uutiskirjeet

Menu