Nani Annette » Kuvaan tunnetta.

Tullisaaren puiston valloitus | Perhekuvaus koirien kanssa Helsingissä

Perhekuvaus koiran kanssa. Moni kavahtaisi näitä sanoja samassa lauseessa, mutta minä vain hihkun ilosta, jos satun saamaan tällaisen kyselyn! Ne ovat aika harvinaista herkkua edelleen, vaikka vuodesta toiseen olen niiden puolesta puhunut.

Kun Tyrni ja Mio ottivat minuun yhteyttä kysellen kihlakuvausta, eivät hekään olleet ihan vielä valmiita heittäytymään kameran eteen koko lauman voimin. Yritin muotoilla vastaukseksi sähköpostin, jossa jokaisen rivin väliin oli piilotettu hienovarainen OTTAKAA KAIKKI KOIRAT MUKAAN -rohkaisu. Onneksi jossain vaiheessa kevättä (tai itse asiassa pitäisi varmaankin kirjoittaa “talvea”) kuvioihin tuli uusi pienokainen ja naisten mieli muuttui. Vastasin tietysti sähköpostiin vienosti: Minun mielestäni on hyvä idis ottaa kaikki koirat mukaan.” Hah, he eivät varmasti aavistaneet ylintä riemuani!

Niin siinä sitten kävi, että eräänä tavattoman kauniina huhtikuun iltana valloitimme Tullisaaren puiston. Porukan pienin jaksoi mukana koko parituntisen seikkailumme. Se ihmetteli maailmaa korvat höröllä ja silmät pastalautasen kokoisina. Kuten tiistaina kirjoitin: koulutettujen koirien kuvaaminen on helppoa; sain siis kiittää onneani jälleen kerran (kiitos!). Onneksi koira on kuitenkin aina koira eli aina on jonkun remmi sotkussa tai toisen poskella puoli kiloa kuolaa. Ja arvaa mistä se kertoo? Oikeasta Elämästä.

Itse asiassa – tattadaa, tunnustuksia tulossa – nykyiset kuvaukseni ovat kasvukipujen tulos. Valokuvaajana olen aina vastuussa siitä, että asiakkaitteni odotukset kohtaavat todellisuuden kanssa. Jos siis mainostan itseäni pönötystä vierastavana kuvaajana, täytyy minun lunastaa tämä odotus kuvauksen aikana. Enkö sitten asettele aikuisia, lapsia ja koiria laisinkaan? Totta vie asettelen. Haluan heidän näyttävän mahdollisimman hyviltä kuvissani. Minun mielestäni koko asiakastyön perusta on kommunikaatio kuvaajan ja asiakkaiden välillä. Turvallinen ja mukava kuvausilmapiiri on aina vuorovaikutuksen tulos.

Kun Tyrnin ja Mion kuvaus on purkissa, kävelemme parkkipaikalle. Koirat pakataan autoon yhtä mummoshelttiä lukuunottamatta. Se jää vielä jalkoihini odottamaan rapsutuksia, kellahtaa selälleen ja nautiskelee. Höpötän sille jotain, vaikka oikeasti juttelenkin sen ihmisille. Koiralle leperrelty kiitos on aina kiitos myös ihmislaumalle. Se on luottamuksen kiitos ja uskalluksen kiitos. Meitä ihmisiä kuvaus saattaa monesti jännittää aika paljonkin, mutta onneksi on koirat. Onneksi on koirat.

perhekuvaus koiran kanssa

Share to FacebookTweet PostPin PostLink PostEmail Post

Your email is never published or shared. Required fields are marked *

*

*