Hankin vuosi sitten Nikkor 35/1.4G -objektiivin. Lähinnä siksi, että onnistuisin paremmin kertomaan tarinoita ohikiitävistä hetkistä.
Valitettavan usein linssi on kuitenkin jäänyt lojumaan kameralaukun pohjalle tai lainaan ystävilleni. Viime syksystä lähtien olen kuitenkin antanut itselleni “kolmevitoseen” liittyviä tehtäviä. Sekä syksyllä Espanjassa että helmikuussa Itävallassa käytin filmikameran ohella vain tätä linssiä. Eihän se helppoa ollut, mutta vaivan arvoista.
Opin pitämään siitä.
Opin pitämään sen laajasta näkövinkkelistä, johon mahtuu aina viereinenkin puu. Se saa jalat liikkeelle, sillä sen kanssa pitää mennä lähelle.
Ei… Vaan vieläkin lähemmäs.
Kolmevitosen taika lepää laadussa. Upea kontrasti, käsinkosketeltava tarkkuus (etenkin hieman himmennettäessä), nopeus. Nikkorin 50/1.4 on lelu verrattuna tähän enkä juuri koskaan sitä käytä. Kuvaan lähes kaiken Nikkorin 85/1.4 ja sitten tällä 35/1.4:llä.
Häissä 35/1.4 on ollut mainio. Suomen ahtaat juhlatilat ovat vaikuttaneet isommilta kuin ovatkaan ja joitain potrettejakin olen uskaltautunut linssillä ikuistamaan. Olen kuitenkin ottanut sillä vain yhden koirakuvan, johon olin tyytyväinen. Olen toki kokeillut sitä useaan otteeseen, mutta koirien mittasuhteet eivät vain ole omiaan tälle polttovälille. Sen sijaan perhe- ja lapsikuvauksissa kaivan objektiivin yhä useammin esiin.
Kuten tämän kauniin perheen kodissa.
Thank you for this wonderful morning! All the laughter, games and reading! ;)








Allekirjoitan täysin! Itse tottunut käyttään 35/85 settiä ja niillä on selvinnyt lähestulkoon kaikesta. Noissa kuvissa muuten huikeen hieno fiilis!