Marjaana

marjaana toiviainen

Jotain väkevää liikahtaa lukiessa Marjaanan Facebook-päivityksiä. Ihan sama mitä uskot, mihin uskot, kuka olet, kenen kanssa, missä ja miten. Mitä todennäköisimmin tulet pitämään Marjaanasta, sillä Marjaanan lähellä on helppo hengittää.

Historiani Marjaanan kanssa on pitkä ja lyhyt. Teimme vuosia sitten yhdessä kandintutkintoon vaadittavaa opintokokonaisuutta. Yhteinen parityöskentelymme epäonnistui täysin (täysin!) emmekä osanneet nauraa asialle vuosikausiin. Kuitenkin muistelimme sitä, jos jossain joskus toisiimme törmäsimme. Kului vuosia, tapasimme harvoin. Reilu vuosi sitten Marjaana vihittiin papiksi kotiseurakuntaani.

En ole kovin kummoinen kirkossakävijä. Niinä harvoina vapaina sunnuntaiaamuina, kun en lähde keikalle, minä mieluummin nukun kuin menen kirkolle. En juurikaan mieti uskonasioita, vaikka olenkin teologi. Päiviräsäset sun muut eivät kiinnosta.

Mutta niissä Marjaanan päivityksissä on jotain, joka liikuttaa. Ehkä se aitous, herkkyys. Silmät, joilla Marjaana maailmaa katsoo, ovat kauniit. Ne ovat nähneet paljon (tosi paljon!). Sanat, joilla Marjaana näkemästään kertoo, ovat kauniita. Ihmettely, avoin puhe, ei lopu. Ja jos se loppuukin, on tekoja. Askeleita, jotka kulkevat toisen vierellä. Marjaanan vuorokaudessa on enemmän tunteja kuin muilla, se on selvää. Vai miten muuten voi ehtiä olla akateemikko, nauraa savolaisittain, harjoittaa ihmisyyttä, istua kuppilassa yömyöhälle, tanssia Lindy Hopia ja muuttaa Ruotsiin? No ei mitenkään.

”Onks ne niinku iltasatu?” kysyi Marjaana, kun kerroin tavaavani hänen statuksiaan miehellenikin. Ehkä ne ovatkin tällaisen onnettoman tapakristityn iltasatu. Sellainen, jossa joku hengittää puolestasi.

4.5.2013 ”Marjaana Toiviainen päivitti tilansa.”

”Malmin kappelille johtava kuja on aina minulle tosi tärkeä matka. Kun kävelen sen (yllättävän pitkä, jos on kiire…), tuumin aina seuraavan vainajan elämää siltä osin mitä siitä tiedän. Oravat pomppivat, muuten on hiljaista, ja minä kiitän kuolleesta. Tuntemattomasta ihmisestä. Mietin hänen aiemmin tapaamaani perhettä, jonka pian kohtaan jälleen. Joskus laulan pätkän musiikista, jota vainaja oli hautajaisiinsa toivonut. (Mielessäni.) Joskus ajatus eksyy siihen, kuinka paljon ruumiita Malmin kylmiössä makaa. Ja lasten tuhkauurniin, polttouuniinkin. Mutta yleensä on erittäin voimakas olo. Me elämme tai elimme, eikä sitä ota meiltä kukaan pois. Lauantaiaamuna tähän aikaan vois olla kiva olla jossakin ihan muualla. Mutten vaihtaisi kuitenkaan.”

käpylän kirkko

15.6.2013 ”Marjaana Toiviainen päivitti tilansa.”

”Quite touching. A baptism, half of the people are Polish Catholics. All of them have tears in their eyes during the celebration. After the ceremony, old Polish gentlemen with their wives come to me, hug me and whisper:
-I never thought I’d get to experience this. Not in my lifetime anyway. I knew about this, but to experience this in person…
– Oh…what exactly…?
– This. You. You are a WOMAN. You preach. Thanks be to God.”

lindy hopppohjolankatu

19.6.2013 ”Marjaana Toiviainen päivitti tilansa.”

”Dementiakodit ovat yksi tämän työn minulle rakkaimpia ja jotenkin järisyttävimpiä paikkoja. Tänään hartauden ajan nurkassa istui eräs mummo, joka ei katsonut ollenkaan kohti, ei sanonut eikä laulanut mitään. Muut olivat aika liikuttuneita ja laulavaisia, pidimme kosketukseen ja tunnemuistoihin liittyvän hartauden. No, sen jälkeen sitten totesin, että: ”Mie tästä lähen, oikein kaunista juhannusta kaikille”. Nurkassa istunut mummo nosti katseensa: ”Mie? Ootsie karjalaisii?”
”Kyllä mie oon, savokarjalaisii.”
”Jo mie aattelin. Mie aattelin, että mistä se lintu lennähti. Mistä lennähti punainen lintu, säihkyväsilmäinen lintu. Minun Karjalastain lintu lennähti. Kiitos sinulle, lintu. Rakkauden tuoja, lintunen. Tule joka päivä. Laululintu, valon lintu, lensi tähän minun luokse. *Sitten ääni hiljeni kuiskaukseksi.* Kuule lintu, mie kerron siulle Karjalan laululintu, että Jumala voi tehhä meijjän elämässä ihmeellisiä asioita. Ku uskotaan vaan.”

Onneksi en ehtinyt aamulla ripsiväriä laittaa.”

red hairlow key photograph

28.6.2013 ”Marjaana Toiviainen päivitti tilansa.”

”Huh huh, mikä messiaaninen tunne, kun pääsee riparilla aloittamaan tuokionsa: ”Rakkaat palleroiset, minulla on tärkeitä, suuria uutisia. Ne koskevat Jokereita…” Täysi hiljaisuus laskeutuu huoneeseen, katseet nauliutuvat minuun. Tiedän, että olen julistamassa suurta sanomaa. (Riparilaisten keskustelu uutisen jälkeen: ”Ei jumalauta!” ”Hei, sä rikot kakkoskäskyä!” ”No parempi kuule sekin, kun se, että rikkoisin sitä, mitä tekis mieli. SE OIS KUULE VITONEN!”)

Toinen mahtava hetki oli, kun pääsin kertomaan siitä, että Jesus pelastaa. (Espanja voitti Italian, Jesus Navas rankkarisankarina. Itse kuulin koko Confederations Cupin olemassaolosta juuri noin kaksi tuntia sitten.)

Näiden kännykät ovat päivähoidossa ja peitellään aina puhelinhetken jälkeen pahvilaatikkoon hellästi peitoin ja tyynyin. ”Kun sanottiin, et puhelimet otetaan pois, mä olin varma, et NYT MÄ KUOLEN.”

En malta odottaa sitä, että mulla on (jos joskus on) teini-ikäinen lapsi. Tämä on liian intensiivistä, liian syvää ja suurta ollakseen totta.”

28.6.2013 ”Marjaana Toiviainen päivitti tilansa.”

”Mökkielämä saa ihmisen päivittämään bucket list:ia – sillai kepeällä mutta vakavalla mielellä. Tässä elämässä, jos Luoja suo, ostan ukulelen, opettelen puhumaan espanjaa, rakastun huolettomasti ja savustan siikaa.”

30.7.2013 ”Marjaana Toiviainen päivitti kansikuvansa.”

 ”Back to Work Motivational Picture. ”Screw You, Devil.””

31.7.2013 ”Marjaana Toiviainen päivitti tilansa.”
 
”Mua usein risoo ja väsyttää teidän positiivisuusstatukset. Alkaa ottaa rehellisesti päähän. Joten täältä pesee kostoa nyt, in your face. Aloitin tänään työt loman jälkeen. Olen äärimmäisen onnellinen. Olin odottanut työn alkamista. Minulla oli ollut ikävä töitä (myös työkavereita), vaikka (eka palkallinen) loma oli aivan uskomaton asia ja kiva seikkailu. Nukuin noin kolme tuntia, heräsin kaverin luona ja sokeripalat (papin valkoinen kaulus) oli kaikki kotona. Sokeripala leikattiin maitotölkistä. En muistanut heti, millä bussilla töihin pääsee. Sähköposti tursui. Ja olin äärimmäisen onnellinen. Teen työtä, jonka merkitystä minun ei ole tarvinnut kertaakaan miettiä – mutta jota en ehkä osaisi pukea sanoiksi. Minulla on maailman paras työ. Minulla on aivan huippu esimies – ja kun se on lomalla, sen sijainen on aivan tähti. Minulla on luovaa vapautta. Meillä on semmoinen visio ja strategia ja missio ku Rakkaus. Ja minulle maksetaan siitä maltillista palkkaa. Minä olen onnellinen tänään.
 
Tuosta lomalla kertyneestä sähköpostista vielä sananen. Heräsi aika monta ajatusta, kun niitä luin. En voi tietenkään kertoa, mitä siellä oli, mutta aika ravistelevaa viestiä(kin) oli. Elämä heittelee meitä seinään, itse kutakin. Ja siksi kirjoitan tämän nyt tähän, niin painokkaasti kuin osaan: Tiedäthän, että meihin pappeihin saa AINA ottaa yhteyttä? Milloin vain. (Meillä ei ole työaikoja.) Jos et keksi enää, mihin soittaa, keneltä tai mistä pyytää apua, soita papille. Tunnen niin kovin monta ihmistä (itseni mukaan lukien), jotka ovat joskus elämässä olleet semmoisessa umpikujassa, että yksin sieltä ei olisi elossa ponnistettu pois, ja apu on ollut monen kiven alla. Me papit ei olla kivien alla. Meille saa soittaa, sähköpostittaa, me tullaan vaikka sun kotiin. Tullaan pienelläkin varoitusajalla. Tai tavataan jossakin muualla, kirkolla tai vaikka kahvilassa. Saakeli, ponnistetaan sieltä kivusta ja pohjalta yhdessä. Ja jos vaikka Kela ei myönnä terapiatukea (etkä edes kaipaa psykoanalyysiä juuri nyt, vaan kuulevaa ihmistä ja henkistä tai hengellistä tukea, hyväksyvää katsetta, näkökulmaa), apteekista saa vain lääkkeitä, netistä jotakin epämääräisiä neuvoja, kirkkoon saa tulla etsimään apua ja ihmistä. Se on semmosta sielunhoitoa. Meillä on lisäksi rippisalaisuus: mikään ei kuulu kenellekään muulle ikinä eikä koskaan. Se on meidän duuni.

Kerrothan ystävällekin, joka kärvistelee. Kerro, ihan oikeasti. Se voi pelastaa henkiä. Soita vaikka mulle ja pyydä suosituksia. (Koska olet oikeassa, jos tuumit, että ei ne kaikki papit kyllä oo ihan jees. Ei ne oo. Mutta ei oo muutkaan. Ja kaikki on jollekulle jees. Sullekin löytyy ymmärtävää apua, voin taata sen! Itse olen elämässäni tarvinnut pappia vaikeassa paikassa, monta kertaa, ja olen tietoisesti osannut hakeutua sellaisten pappien läheisyyteen, joiden olemisen tapa puhuttelee minua. Mutta kaikki ei voi osata. Etsitään sulle yhdessä oikea ihminen kulkemaan vieressä. Autan kyllä. Valehtele vaikka, että kaverilles mietit, jos tulee joku omituinen kynnys.) Tämä papin tapaaminen ei myöskään maksa yhtään mitään. Eikä me kysellä, kuulutko kirkkoon ja mihin kirkkoon vai etkö kuulu. Ei kiinnosta siinä tilanteessa, se.

Tätä varten me ollaan olemassa. Ja tämän, kipeänkin, asian takia minä olen tänään pohjattoman onnellinen.”

Uutiskirjeet

Menu