Syksyisiä suukkoja | Lapsikuvaus

”Jos sataa noita-akkoja
ja hirveitä hirvenkakkoja
ja kirveitä ja puukkoja
saa silloin huuliin rakkoja,
jos antaa suukkoja.”

Kiitos Kirsi Kunnas, että olet osannut pukea sanoiksi nämä marrastuntemukset. On nimittäin pimeää ja sateista, kylmää, koleaa. Yhteiseloni norjalaisen sääennusteen kanssa on tiivistä. Seuraan sadetutkaa ja yritän ajoittaa lenkit koirien kanssa vähän kuivempiin hetkiin. Mutta eihän niitä juurikaan ole. Siltä vaikuttaa, jos luottaa aamutv:n Sää-Seijaan. ”Ollaanko me sokerista?”, kyseli kaverini eilen, kun kauhistelin iltalenkillemme ennustettua säätä. No voi olla, että ollaan!

Kulunut syksy on ollut myös kaikkea muuta kuin sateinen. Luonto antoi parastaan pukeutumalla värikkäisiin vaatteisiin ja ollessaan niin kauniin kuulas monena aamuna. Kuvauksissa on ollut aivan älyttömän hauskaa. Jopa niin hauskaa, ettei pieni pisarointi ole menoa haitannut. Rohkea oli tämäkin perhe, joka varasi syyskuvauksen. Pikkupoika oli stailattu sävy sävyyn syyslehtien kanssa. Espoon Marketanpuistossa oli kasapäin tutkittavia ja kiipeiltäviä asioita, puuhaa pienelle miehelle. Kiitos mielettömän mukavasta aamusta!

naniannette-lapsikuvaus-perhekuvaus-marketan-puistonaniannette-lapsikuvaus-perhekuvaus-marketan-puistonaniannette-lapsikuvaus-perhekuvaus-marketan-puistonaniannette-lapsikuvaus-perhekuvaus-marketan-puistonaniannette-lapsikuvaus-perhekuvaus-marketan-puistonaniannette-lapsikuvaus-perhekuvaus-marketan-puistonaniannette-lapsikuvaus-perhekuvaus-marketan-puistonaniannette-lapsikuvaus-perhekuvaus-marketan-puistonaniannette-lapsikuvaus-perhekuvaus-marketan-puisto

Uutiskirjeet

Menu