Ei kaikkien valokuvaaja

”Mä oon valokuvaaja”, vastasin ystäväni uuden miesystävän kysyessä ammattiani.
”Mitä sä kuvaat?”
”Koiria ja perheitä, aika usein perheitä, joissa on koiria. Ja jonkun verran tiukempaa muotokuvaa, ylioppilaita ja naisia.”
”Aika tarkkaa. Onko sulla niin paljon asiakkaita, että sä voit valita noin tarkasti?”
”Ei. Mutta mä en ole kaikkien valokuvaaja. Ja se on ihan ok.”

_______________

Useita vuosia aiemmin olin ollut kaikkien valokuvaaja.

Oli vuosi 2012 ja minä halusin palvella kaikkia. Halusin kaikkien pitävän kuvistani. Itse asiassa, lupauduin kuvaamaan ihan mitä vaan, jos siitä maksettiin. Halusin saada mahdollisimman paljon asiakkaita. Halusin miellyttää kaikkia.

Oliko se rankkaa? Se oli tosi rankkaa.

Tein pilkkahintaisia diilejä, kuvasin ihan ihmeellisiä juttuja ja silti ihmettelin mikseivät taitoni kartu. Energiani kului siihen, että yritin pysyä itseni perässä ja samalla miettiä mistä ihmiset pitivät? Osasin ottaa kauniita kuvia, mutta ne eivät merkinneet minulle niin paljon kuin olin toivonut. En enää nauttinut valokuvauksesta, luomisprosessista. Minusta oli tulossa räpsijä.

Tuon vuoden lopussa moni asia muuttui. Osallistuin kolmipäiväiselle nettikurssille, jonka teemana oli valokuvaajat yrittäjinä. ”Mä haluan olla sä”, ajattelin kuunnellessani kurssin vetäjää, menestynyttä valokuvaajaa, joka nautti silmin nähden työstään. Nainen papatti asiaa sellaiseen tahtiin että heikompaa hirvitti. Minua hirvitti. Siihen asti olin yrittänyt saada mahdollisimman paljon asiakkaita mahdollisimman halvalla tai mahdollisimman paljon ihmisten toiveisiin mukautuen. Se ei tuntunut koskaan hyvältä, mutten tiennyt toistakaan tapaa.

Kurssi sai minut haaveilemaan. Haaveissani minulla oli merkityksellisiä asiakassuhteita juuri niiden oikeiden tyyppien kanssa. Niiden, jotka jakoivat visioni ja joille prosessilla oli merkitystä. Niiden kanssa, jotka arvostivat valokuvaa.

Tein muutoksia.

Kieltäydyin suuren volyymin töistä. Päiväkerho- ja ripariryhmät saivat mennä. En enää tehnyt diilejä, vaan tarjosin asiantuntijapalvelua. Tarjosin hyvää asiakaskokemusta ja upean lopputuloksen. Nyt arvostin omaa työtäni enemmän ja näin kuinka asiakkaanikin arvostivat sitä. Asian kääntöpuoli kuitenkin pelotti minua. Menetin lähes kaikki vanhat asiakkaani. Yrityksen kulurakenteen muuttuessa en voinut enää hintojenikaan puolesta olla kaikkien kuvaaja. En enää myynyt pelkkää valokuvapaperia.

Kirjoitan tätä varmasti ihan yhtä lailla itselleni kuin sinulle, joka otat vasta yrittäjän ensi askelia. Tai ehkä olet kuvannut paljon pidempään kuin minä ja mietit muutosta. Ehkä mietit onko vaihtoehtoa? Voiko Suomen pienillä markkinoilla kieltäytyä työstä? Ehkä tiedät mitä sinun pitäisi tehdä, mutta se jännittää. Toisaalta toivon sinun, joka etsit valokuvaajaa, lukevan tämän ja miettivän vielä kerran kriteereitäsi.

Älä palkkaa kaveriasi, jos et ihaile hänen kuviensa välittämää tunnetta ja valoa. Älä tee päätöstäsi myöskään pelkän hinnan perusteella. Säästä vaikka vähän pidempään, silloin arvostat sinulle luotua taidetta yhä enemmän. Eikä kalleuskaan ole mikään tae: resonoiko kuvaajan visio sinussa? Näetkö itsesi hänen kuvissaan?

En ole kaikkien valokuvaaja. Ja se on ihan ok.

Osan mielestä kuvani ovat liian arkisia, osan mielestä liian aseteltuja. Osa ei pidä siitä, että kuvaan miljöössä, osa rakastaa sitä. Jollekin olen liian kallis, jollekin liian halpa. Joku kaipaa virallisempaa otetta, jonkun mielestä minun pitäisi miettiä pilkun paikkaa vähemmän. Joku ei vain pidä minusta.

Ja se on ihan ok. En ole kaikkien valokuvaaja.

Uutiskirjeet

Menu