Mukavinta on mallin ohjaus

Yksi mukavimmista asioista muotokuvaajana on mallin ohjaus, siis ihmisten asettelu kuviin siten, että he näyttävät mahdollisimman hyvältä. Yritysten ja erehdysten kautta olen kehittänyt omat tapani ohjata mallia. Ehkä niistä on apua myös sinulle!

Näissä kuvissa on Lahden kaupunginteatterin Anni Kajos. Vai voisiko sanoa Lahen Maria? Anni nimittäin näyttelee vuolaasti kehutun Marian roolin musikaalissa Sound of Music. Minä liityn kuvioon siten, että Anni tarvitsi kuvia itsestään esimerkiksi uusille nettisivuilleen. Eräänä kauniina syyskuun päivänä tallasimme siis Kruununhaan katuja silmät ja kamera valmiustilassa kaikelle kauniille.

Muotokuvaajana tykkään olla nopea, mutta samanaikaisesti yksi tärkeimmistä yritykseni arvoista on hitaus. Haluan antaa jokaiselle asiakkaalleni kiireettömyyden kokemuksen, sillä ihminen tulee kohdatuksi ja nähdyksi vain pysähtymällä. Niin, se nopeus sitten. Nopea haluan olla siksi, että vain harva jaksaa kuvaajan kommervenkkeja tunnista toiseen. Kasvojen lihakset väsyvät ja ajatus herpaantuu. Vaikka olisi kuinka tottunut olemaan kuvattavana työnsä puolesta, vie kuvaus mehut.

Jotta kuvaus olisi asiakkaalle mahdollisimman selkeä kokonaisuus, hyödynnän näitä asioita jokaisessa muotokuvauksessani niin ihmisten kuin koirienkin kanssa.

Valitsen kuvauspaikat siten, että vaihtamalla omaa etäisyyttä ja perspektiiviä, saan useita erilaisia kuvia.

Kuvaan sarjoissa. Useimmiten rakennan 4-5 kuvaa jokaisessa lokaatiossa siten, että mallin tarvitsee liikkua aika vähän.

Säädän aina ensin kameran, vasta sitten mallin.

Olen mallille peili: näytän liikkeet ja asennot mahdollisimman tarkasti ja ohjaan jatkuvasti eleitä ja ilmeitä (okei, tätä en tee koirien kanssa).

Mietin ensin lopputuloksen ja vasta sitten sen, kuinka siihen päästään. Jos tarvitsen apuja kuten asioita, joilla heijastaa valoa, otan ne hollille.

Jokaisessa kuvauksessa on aina inspiraation hetki, josta syntyy omaa sydäntä varten otettu kuva tai kuvat. Aavisteletko mitkä ruudut näistä ovat omia lemppareitani?

___

Kiitos, Anni, hauskasta ja onnellisesta kuvaushetkestä. Kanssasi on helppo työskennellä ja lähelläsi on helppo olla. Uskon, että sinulle ja lahjoillesi vain taivas on rajana. Ihminen, jonka sydän on puhdasta kultaa, pääsee pitkälle.

PS muuten! Annin kanssa ollaan tehty myös podcast, jossa jutellaan Annin työstä.

mallin ohjaus anni kajosmallin ohjaus anni kajosmallin ohjaus anni kajos

Uutiskirjeet

Menu