Ihan pimeetä

Kirjoitukseni on täynnä ihan pimeitä kuvia.

”Olen menossa kuvaamaan häät Suomenlinnan Ruutikellariin. Selviänkö ilman salamaa?” Selviät, jos kamerasi kestää korkeita iso-arvoja ja silmäsi ovat harjaantuneet lukemaan vallitsevaa valoa. Lähtisinkö ilman salamaa tuollaiselle keikalle? Nevö evö.

Kun joudumme pimeään huoneeseen, kestää hetken ennen kuin silmämme tottuvat valoon. Sen jälkeen alammekin nähdä: ensin hahmotamme muotoja, sitten etäisyyksiä. Riittää, että valoa pääsee huoneeseen edes hitusen. Valoa on usein enemmän kuin kuvittelemme.

Pimeässä kuvaaminen on opettanut minulle eniten. Nykyään rakastan ääriolosuhteita, kuten LUX Helsingin kirkkaita valopisteitä pimeässä tammikuun yössä. Seuraan kaduilla vaeltavaa ihmismassaa ja huomaan olevani kiinnostuneempi heijastuksista kuin itse valon lähteistä (sorry).

Sain alkuaikoina neuvon, joka on opettanut minulle kaikista eniten: katso mihin valo osuu. Tällä neuvolla olen puksuttanut eteenpäin pian 10 vuotta, kuvannut lukuisia ihan pimeitä häitä ja kyllä, saanut kamerani tiukkoihin tilanteisiin, joita kutsun tunnelmaksi. Olen oppinut – ja tämä olkoon tänään lohdun sana – ettei häissä voi olla niin pimeää, että vieraat eivät näe. Niissä häissä ei hyvä heilu vaan korkeintaan kompuroi.

lux helsinki 2018 ratakatulux helsinki 2018 alaa minawi my light is your lightlux helsinki 2018

Uutiskirjeet

Menu