Kesän trendikkäin ruutu

Vuosien saatossa Turusta on tullut yksi lempipaikoistani. Muuttaisin sinne salamana, jos onnistuisin houkuttelemaan perheen mukaani. Tai hankkisin sieltä ainakin kakkosasunnon… Jos olisi varaa. Toistaiseksi tyydyn siis vierailemaan kaupungissa aina toisinaan. Turussa sijaitsee myös yksi lemppari kuvauspaikoistani. Turun linnan tontti saattaa kesäisin olla vähän ahdas, mutta ainakin alkukesästä kaikki sujui leikiten eikä vieraita tyyppejä tarvinnut rajata pois tai poistaa jälkikäteen. Linnamiljöössä minua viehättävät rapatut seinät ja vaaleat, maanläheiset, värit. Sisäpiha puolestaan on täynnä koloja, ovia ja aukkoja, joilla saa ilmettä kuviin. Turun linnassa olen kuvannut niin ylppäreitä kuin hääpotretteja ja tietysti perheitä. Kuka buukkaisi koirakuvauksen Turun linnalle?

Tätä perhettä onkin siis kiittäminen aivan mahtavasta syystä reissata Turkuun. Enkä olisi hauskempaa tai rennompaa linnasessiota osannut toivoa! Kuvaus on nimittäin parhaimmillaan silloin, kun sitä ei oikeastaan edes tarvitse ajatella (koskee myös kuvaajaa) ja silloin, kun sen voi lopettaa huipulla. On ihan tunnettu fakta, että vanhempien lasten kanssa kuvaukset ovat nopeita. Se johtuu ihan käytännön syistä: he kävelevät nopeammin, heidän kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja he voivat ideoida mukana. Parhaimmassa tapauksessa – kuten tässä kuvauksessa – kuvaajalle jää ikuistajan rooli.

Kiitos yhteisestä kuvaushetkestä koko kvartetille! Starttasitte Turun visiittini sillä ainoalla oikealla tavalla: ilon kautta. Oli tosi mukava kuvata teitä ja tallettaa tämä hetki elämässänne kuviksi.

PS. Huomaatko mikä trendikäs liike tallentui kameralle? Se onkin ollut yksi tämän kesän hittiruuduista.

perhekuvaus turkuperhekuvaus turun linnaperhekuvaus turun linna

Uutiskirjeet

Menu