Sinisiä hetkiä

”Hei, me tilattiin uusi sohva”, totean kavereille heidän käydessään katsomassa Käpyä. Vaihdamme kuulumisia ja uuden sohvan hankinta on – totta kai – aina kuulumisten kärkikaartia.
”Aijaa, no millainen?”
”Sininen.”
”Oho”, sanovat kaikki, sillä he tuntevat minut.

Meillä on sininen sohva.

Miten siinä niin kävi, en tiedä. Vielä sinä päivänä, kun odotimme sohvaa saapuvaksi, mietin mitä tuli tehtyä. Olenhan karttanut sinistä väriä kuin ruttoa.

Punahiuksisena ja ruskeasilmäisenä olen aina ajatellut ettei sininen sovi minulle. Olen jättänyt sinisävyiset asiat ja astiat kauppaan. Olen ollut lämpimien, maanläheisten, värien nainen. Olen jopa valinnut koirani väripalettiini sopiviksi! Vaihtoehtoina olisi nimittäin ollut myös mustankirjavia spanieleita, mutta se olisi aivan liikaa. Ruskeaa ja lämmintä sen olla pitää.

Muistan kuinka reilu vuosi sitten aloin inspiroitumaan sinisestä. Kuvauksista tämä oli ensimmäinen, jossa selvästi fiilistelin sinistä väriä (seinää) ja rakensin oikeastaan koko muun kuvauksen tuon yhden seinän ympärille. Tuntui hassulta yhtäkkiä luoda uutta jonkin sellaisen innostamana, mitä on ennen karttanut. Olen aina vältellyt myös sitä aitoa sinistä hetkeä. Kun olen kuvaamassa, pieni pettymyksen tunne saavuttaa minut auringon painuttua horisontin taakse ja luonnon odottaessa pimeää. Jäljellä on vain kylmä, sininen hetki, jonka haltuunotto voisikin olla tämän vuoden tavoite. Se tuntuu kyllä varsin iisiltä sinisen sohvan jälkeen.

sininen sohvasininen sohva

Uutiskirjeet

Menu