Rakas Silli,

Unohdimme mennä neuvolaan.

Nautiskelimme aamusaunasta ihan muina härkösinä. Imetin sinua aatamineevan asussani, laventelinliila pyyhe turbaanina tukassa. Söit vasemmasta tissistäni. Se on lempitissisi.

Kun puhelimeni pärähti soimaan, isäsi ilmoitti soittajan olevan sähkömyyjä (”Se on taatusti sähkömyyjä!”). Yrittäjä ei kuitenkaan jätä vastaamatta puhelimeen, joten:

”Nani.”
”Täältä neuvolasta huomenta. Olikohan Sillin painokontrolli nyt kymmeneltä?”

Paniikki. Katkaisin puhelun.

Häpeä.

Takaisinsoitto.

”Huh, sorry. Iski paniikki. Ehditäänkö me vielä?”
”No tehän tulette siitä mäeltä. Hyvin ehditte. Tulkaa rauhassa.”

Otimme salamalähdön ihot kylppäritropiikkia höyryten. Sinunkin hiuksesi olivat vielä kosteudesta tummat ja kiharat. Perillä meitä odottivat kuitenkin avoin ovi ja hymyilevät kasvot.

Rakas Silli,

Etsi aina avoimia ovia. Etsi hymyyn kääntyneitä kasvoja. Luota siihen, että sinua ympäröi hyvä.

Hyvä voi olla pientä tai suurta tai jotain siltä väliltä. Mutta pieninkin hyvä, se arkisin, on aina suurta. Se voi olla puhelinsoitto, joka pelastaa sinut höveleiltä vanhemmiltasi. Muutama sana, jotka kertovat siitä, että olet tullut nähdyksi.