(Kotimiljööni Sipoon Söderkulla tarjosi puitteet tällekin kuvaukselle.)

Kirjoittakaa muistokirjoitukseeni näin: ”Nani Härkönen oli valokuvaaja, joka rakasti hyvää valoa ja tiheää tunnelmaa. Hän kuvasi ympäri maailmaa, mutta rakkaimmat työnsä hän tallensi kotinurkillaan.”

En välttämättä ole se kaikista omaperäisin valokuvaaja, mutta se on ihan ok. En ole koskaan halunnutkaan olla. Sen sijaan alusta asti olen halunnut olla se tyyppi, joka buukataan, kun halutaan nauttia koko hommasta. Totta kai halutaan upeat kuvat, mutta ennen kaikkea halutaan myös kuvauksen itsessään olevan muisto.

Älä huoli, en ryhdy jaarittelemaan elämyksistä, sillä se osasto alkaa olla vähän blaa blaa. Totean vain sen, että suuri osa asiakkaistani käy kamerani edessä vuosittain tai ainakin parin vuoden välein. Tiedän siis jotain perinteistä ja siitä, miten tärkeää jatkuvuus on.

Pandemian ja vanhempainvapaan loppupuolella tein eräänlaisen tilinpäätöksen. Mietin, mihin suuntaan haluan jatkaa valokuvaajana ja millaisia kuvauksia haluan tehdä? Mietin, millaisissa tilanteissa olen parhaimmillani ja miten voisin päätyä noihin tilanteisiin yhä useammin?

Totesin haluavani työskennellä yhä useammin kotimiljöössäni Söderkullassa, sillä tuttuus on parasta mitä tiedän. Tuttuus takaa sen, että voin pelata valttikorttini – valonlukutaitoni ja läsnäoloni – pöytään joka kerta. En ole koskaan ollut parhaimmillani vieraissa paikoissa, mutta tutuissa olen. Sitä paitsi rakastan Söderkullan puhtaita järviä, kallioisia metsiä, runsaita peltoja ja kurvikkaita puistoja.

Itse asiassa haaveilin kotimiljöön muuttamisesta studiokseni jo vuonna 2009, kun tein ensimmäisen asiakaskeikan kotinurkillani Puu-Käpylässä. Kuvittelin kuitenkin, että asiakkaan luokse reissaaminen olisi se mun juttu tai jokin pakkojuttu. Että minun olisi astuttava jatkuvasti epämukavuusalueelleni voidakseni palvella asiakkaitani hyvin. Mutta ei se ole niin. Vaikka olen keikkaillut Ahvenanmaata lukuunottamatta kaikissa Suomen maakunnissa sekä Ranskassa ja Jenkeissä, parasta on kuitenkin ollut Puu-Käpylässä. Tai Söderkullassa.

En tiedä olisinko ilman lasta tohtinut kirjoittaa hinnastooni, että toivon sinun matkustavan luokseni Söderkullaan. Ehkä jossain vaiheessa tohdin kieltäytyä kuvauksista muualla, mutta vielä toistaiseksi reissaan (se vain maksaa enemmän). Tosin, kesäsesonki jo osoitti kuinka Söderkulla voitti ihmiset puolelleen. Matkustin kuvausreissuille ainoastaan dokumentaaristen perhekuvausten perässä. Niissä kotimiljöö onkin se juttu.

Haluan ottaa kaiken irti kotiseudustani. Löytää Sipoon parhaimmat lokaatiot koiralenkeillä ja sitten tehdä niissä hyvää työtä asiakkaitteni kanssa. Pistää parastani, kun tuttuus hellii meitä.