Rakas Silli,

Kun huudat öisin, ajattelen naapurin Sirkkaa. Ajattelen häntä ja sitä, nukkuuko hän? Miten voisi.

Ajattelen naapurin Sirkkaa. Mietin, kuinka hän on herännyt lohduttamaan nyt jo aikuisia vauvojaan kymmeniä, satoja, lukemattomia kertoja. Kun huudat öisin, ajattelen naapurin Sirkkaa ja kaikkia elämämme sirkkoja. Heitä, joille mikään ei ole tässä vierasta.

Ajattelen horjuvia ensiaskeliani vanhempana; kodin ulkopuolella mielenrauhani kesti yhtä pitkään kuin unesi. Kun heräsit, jännitin onnistuuko imetys ilman huutoja, kun se oli kotonakin vaikeaa. Ettei vain kukaan pahoittaisi mieltään.

Tällaisina hetkinä elämämme sirkat ovat ottaneet kopin. He ovat napanneet kiinni, kun olen meinannut romahtaa. He ovat opettaneet, ettei omaa elämää tarvitse pyydellä anteeksi.

Ei sitä, kun itket.
Ei sitä, kun nukahtamisesi päiväunille kestää, ja minusta ei ole ystävälle seuraksi.
Ei sitä, jos tissi vilkkuu tuulessa.

Naapurin Sirkka ojensi sinulle sukat aidan yli ja kehui, kuinka tyytyväiseltä näytät. Meiltä ei kuulemma ole kuulunut huutoa öisin. Huonokuuloisia, nuo sirkat.