Näin se elämä sitten meni, tuumaan. Lapsen saaminen on elämäni juurruttavin kokemus. Se on myös kaikista ottamistani riskeistä hulluin, mutta myös suurenmoisin.

Ei sillä, että tämä olisi nyt tässä. Eikä silläkään, etteikö maailma olisi edelleen minulle avoin, mutta eräänlaiset juuret lapsi minulle, vähän juurettomalle, antoi.

Hän muutti elämäni täysin, mutten toki mitään muuta kuvitellutkaan. Minut yllätti kuitenkin se, että lapsen myötä oli haaveiltava uudet haaveet. Sellaiset lapsenmentävät.

Siispä ajatus siitä, että lapsi on tullut jäädäkseen – että hän on tässä joka päivä – on vielä vaikea. Tai oikeastaan se on aivan liian kaunis ajatus enkä saa siitä useinkaan otetta.

Näin se elämä sitten menee. Näin se mullistuu ja muuttuu.

Mutta vaikka minä juurrun yhä vahvemmin lapseeni, kasvaa hänestä maailman oma. Minä sen sijaan tulen aina olemaan hänen omansa.