12 vuotta hyvää työtä

Kittilässä pyrytti eikä kotimatkani päässyt alkamaan ajallaan. Kun kiitorataa huollettiin, selasin Facebookin tarjoilemia muistoja. Ilman niitä en olisi varmasti muistanut, että tämä yhden naisen yritykseni täytti 15.3. jo 12 vuotta.

Perustin yritykseni yksinkertaisesta syystä: halusin laskuttaa kuvauskeikoista. Alussa kuvasin kaverin koiraa, sitten kaverin kaverin koiraa. Lopulta kaverin kaverin kaverit ja niin edelleen ottivat minuun yhteyttä nähtyään kuviani Facebookissa. Elettiin vuotta 2010 tai 2011 enkä silloin vielä ymmärtänyt, että olin luonut kysynnän työlleni. Tarjosin jotain sellaista, mitä ei oltu vielä Suomessa nähty.

Jossain vaiheessa homma kuitenkin levisi käsiin (tarkalleen sanottuna syksyn 2017 jälkeen, kun Luovia-podcast oli tullut tunnetuksi) ja yksinkertainen yritystoimintani muuttui moneksi rahavirraksi. Se oli tietysti ihan hyväkin juttu. Minun ei enää tarvinnut tehdä vuoden liikevaihtoa seitsemässä kuukaudessa vaan laskutusta riitti myös sesongin ulkopuolella. Se oli houkuttelevaa, ai että miten olikin!

Vaikka ymmärsin ajautuneeni kauas yritykseni alkuperäisestä ideasta, on vaikea kieltäytyä kivoista työtarjouksista. Enhän ole osannut kieltäytyä kuvauksistakaan, vaikka hää- tai hautajaiskuvaukset eivät koskaan ole olleet se mun juttu. Luovia-podcastin myötä profiloiduin luovan työn ammattilaiseksi, joka kiersi pitämässä sisällöntuotannon koulutuksia ja sparrasi minkä ehti. Lopulta löysin itseni tekemästä strategista viestintää ja kirjoittamasta nettisivutekstejä lukuisille yrityksille.

Enemmän töitä kuin tunteja

Nämä vuodet ovat olleet monenlaisia. Suurin ongelmani yrittäjänä on kuitenkin ollut se, että haluan tehdä liikaa erilaisia asioita. Että ihan oikeasti haluan vain valokuvata ja kirjoittaa, mutta ihan oikeasti haluan myös tehdä podcastia ja auttaa muita luovan alan ammattilaisia ja ihan oikeasti haluan myös miettiä viestintästrategioita erilaisille yrityksille.

Joitakin viikkoja sitten ymmärsin, ettei näin voi jatkossa olla.

Tässä talven aikana olen kaivannut valokuvausasiakkaitani. Olen kaivannut luovaa työtä. Ja vaikken olekaan kaivannut sitä sykäyksittäistä laskuttamista, olen kaivannut kuvauskeikkojen ja Luovia-sisältöjen projektiluontoista duunia. Haluan keskittyä pariin asiaan kunnolla, en vain raaputtaa pintaa. Huomaan, etten oikein kehity missään, kun teen kaikkea vähän.

Pieni askel maailmalle, iso Napulle

Jokin aika sitten tein ison päätöksen. Keskityn valokuvaukseen (sekä asiakastöihin että valokuvataiteeseeni) ja Luovia-mediaan täysillä ensi syksyyn asti. Olen edelleen nykyisten viestinnän asiakkaitteni käytössä tarpeiden mukaan, mutta uusia en ota. Katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä tämä päätös tuntuu tosi hyvältä.

Päätöksen tehtyäni onkin ollut todella hyvä fiilis siitä, että kuvaussesonki odottelee ihan nurkan takana. Kävin tekemässä dokumentaarisen perhekuvauksen Levillä tutun asiakasperheen kanssa ja vaikka keli oli aikamoinen, nautin kuvaamisesta. Ja ehkäpä nautin siitä osittain juuri siksi, että tiesin sitä olevan luvassa yhä enenevissä määrin.