Ensimmäistä kertaa tunnen oloni haikeaksi vuodenvaihteen kynnyksellä. Yleensä lasken tunteja keskiyöhön, mutta nyt en haluaisi luopua kuluneesta vuodesta. Niin rakas se on ollut.

Sain vastaanottaa uuden perheenjäsenen, tämän lapsen. Koko vuosi on pyörinyt hänen ympärillään ja hyvä niin. Oman napani ympärillä olen pyörinyt ihan tarpeeksi. Tänä vuonna opettelin rakastamaan lastani ja uudenlaista perhettäni, mutta myös itseäni.

Elämäni ei ollut yhtään tyhjää ennen lasta, mutta lapsen myötä se on ollut yltäkylläistä. Monesta onkin ollut aika päästää irti, sillä elämätön elämä vaatii tilaa.

Tänään vauva heräsi höpöttelemään vähän ennen aamuviittä. Olisin mielelläni nukkunut vielä, mutta nyt elämä on tällaista. Kuinka siunattua olikin sammua vartiksi sohvannurkkaan vähän ennen kasia. Taas sohvannurkkaan!

Juuri siellä on syntynyt tänä vuonna idea jos toinenkin. Vauvan kuuma hengitys iholla on ollut hyvä ajatella, ja hetket vauvan kanssa ovat olleet myös omaa aikaani. Ne ovat olleet kirkkaita päätöksenteon hetkiä.

Niin pessimisti kuin olenkin, näen tulevassa loputtomasti mahdollisuuksia. Mutta sen aika on vasta huomenna. Silloin ehdin ajatella elämäni uusiksi ja olla toiveikas. Vielä tänään nautin elämäni parhaasta vuodesta.