Hakusana-arkisto: koirakuvauspäivä

Uuno, Nooa & Lara | Koiravalokuvaus

Koiria valokuvatessa yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on mielestäni kyky hahmottaa mittasuhteita. Koska koira on etupainoinen eläin (60-40) voi aavistuksenkin väärän kuvakulman valitsemalla tulla korostaneeksi vääriä asioita. Suurikorvaiset, matalajalkaiset tai takakorkeat koirat näyttävät vain harvoin hyviltä suoraan edestä tai alhaalta kuvattuina. Mutta myös täysin sopusuhtaiset rodut vaativat yleensä ajatuksen jos toisenkin ennen kuvausta. Mikäli en ole koskaan…

Sky | Koiravalokuvaus

Koiran elämänohjeet 1. Käytä hyväksesi jokainen mahdollinen ilonhetki. 2. Hurmioidu raikkaan ilman ja tuulen hyväilystä kasvoillasi. 3. Rakkaimpiesi tullessa kotiin riennä tervehtimään heitä. 4. Ole tottelevainen silloin kun se on etusi mukaista. 5. Nauti, kun joku tahtoo rapsuttaa vatsaasi. 6. Ota nokoset ja venyttele ennen kuin nouset. 7. Juokse, telmi ja leiki päivittäin. 8. Syö halukkaasti ja innostuneesti. 9….

Siiri & Iitu | Koiravalokuvaus

En tiedä mitä olin ajatellut, vai olinko edes, päättäessäni järjestää koirakuvauspäivän pääsiäissunnuntaina Vantaan Ojangossa. Onneksi kaksi suloista cockerineitoa saapui paikalle ja kaunis juhlapäivä ei mennyt ihan hukkaan. Vaikka jo toivoinkin ottaneeni viimeiset lumiset koirakuvat, olin tosi tyytyväinen sunnuntain värimaisemaan. Ja tietenkin, jos on näin söpö nassu kuin mitä Siirillä ja Iitulla, ei taustalla niin väliä….

Rommi | Koiravalokuvaus | Dog photography | Vantaa

Rauhallinen, mutta utelias, Rommi-collie kävi kuvauttamassa itsensä Vantaan koirakuvauspäivässä. Sää oli kauniin kirkas ja kylmä. Kuvasimme noin puolet koiralle varatusta 60 minuutin kuvausajasta. Sen jälkeen oli pakko päästä lämmittelemään, sekä koiran että kuvaajan. Seuraava koirakuvauspäivä on tulevana lauantaina 25.2. klo 9-16 Porvoon Sitkosaaressa. Vapaita kuvausaikoja on vielä, joten tiedusteluja talvikuvauksiin otetaan vastaan oikein mielellään! Seuraava…

Uutiskirjeet

Menu