Yo-kuvaus uudessa paikassa? 5 vaihtoehtoista vinkkiä

Nostin juuri katseeni läppäristä ja huomasin, että ulkona sataa lunta. On toukokuun 5. päivä, enkä muista toista näin kylmää kevättä. Mutta kesä tulee – todennäköisesti rytinällä, kerralla, yllättäen – varmasti ja se on taas liian lyhyt (ja kuuma ja kuiva, mutta keskitytään tässä jutussa iloisiin asioihin). On aika ottaa käsittelyyn (kuten aina kerran vuodessa) yo-kuvaus ja valmistujaiskuvaus. Niidenkin aika tulee aina jotenkin rytinällä.

Blurri tausta motivoi opettelemaan manuaaliasetukset

Minun ensimmäinen yo-kuvaus oli vuonna 2008. Kun serkkuni D painoi valkoisen lakin päähänsä, nostin minä Nikonin D40-kameran kasvoilleni. Entry level -järkkäri oli tutustuttanut minut valokuvauksen maailmaan vain pari vuotta aikaisemmin, enkä vielä ymmärtänyt täysin lainkaan valotuksen säätöä. Kuvausta harrastanut kummisetäni kertoi minulle kuvaustilanteessa, että aukkoa suurentamalla saattaisin saada sumean taustan. Tein työtä käskettyä ja meinasin lentää pärshiilleni, kun näin todella kävi.

Valmistujaiskuvaukset ovat olleet mulle aina tosi rakas kuvaustyyppi. Toki ylioppilaita on edelleen suurin osa kuvattavista, mutta kiitettävän aktiivisesti myös ammattiin valmistuneet (kuten myös AMK- ja yliopistotutkinnot suorittaneet) kuvauttavat itsensä. Valokuvaus toimii jonkinlaisena päätöksenä sille elämänvaiheelle, joka on juuri tullut tai lähipäivinä tulossa päätökseen. Haikeaa ja huikeaa samanaikaisesti.

Kuvauspaikkavinkkejä sähköpostitse ja muutenkin

Olen aina jakanut kuvauspaikkavinkkejä avokätisesti ja minulta saa aina niitä myös kysyä. Jos satun olemaan hyvässä paikassa viestin saadessani, saatan jopa lähettää karttalinkin tipsini tueksi. Ne löydät myös tästä viestistä. Viiden suosikkipaikkani lisäksi jaan kevään aikana sähköpostilistallani oleville kuvauspaikkavinkkejä enemmänkin, joten liity sisäpiiriini.

Sähköpostilista on minulle tapa olla yhteydessä suosikkiasiakkaisiini, muihin kuvaajiin ja tietty myös tuleviin suosikkiasiakkaisiini. ? Postini sisältävät juttua lähinnä valokuvaamisesta, kirjoittamisesta, kirjoista ja jännistä paikoista. Mun pitäisi kirjoittaa useammin, mutta se vain aina jää. Kaikki tarjoukseni tulevat myös aina ensin sähköpostilistalla olevien tietoon.

Yo-kuvaus ja valmistujaiskuvaus kaipaavat persoonaa! Ota muistiin 5 vaihtoehtoista vinkkiäni.

Kun mielesi tekee Suomenlinnaan, mutta se kuulostaa jo ajatuksena turhan raskaalta, lähde Kallahdenniemen kärkeen (Helsinki):

Merenrantaa, vaaleaa hiekkaa, kallioita ja komeaa metsää löytyy Helsingin Vuosaaresta, Kallahdenniemen uimarannan lähistöltä. Tänne kannattaa tulla ehdottomasti autolla (tai voin napata kyytiin esim. Vuosaaren metrikseltä), jonka saakin kätevästi parkkiin uimarannan parkkipaikalle. Hyvät mestat löytyvät Kallahdenniemen kärjestä eli Kuningattaresta. Täällä olen kuvannut kyllä kaikenlaista muutakin kuin valmistujaiskuvia, mutta hyvä kuvauspaikka taipuu aina moneen.

Kallahdenniemen rannat ovat kahlattavia ja kuvauksellisia. En oikeastaan tiedä toista yhtä monipuolista kuvauspaikkaa Helsingistä, jos luonnonläheisyys kiinnostaa. Kyllä mä sinne Suokkiinkin toisinaan lähden, mutta kovin kummoisena kuvauspaikkana en sitä enää nykyään pidä.

kallahdenniemen uimaranta kahluuranta valokuvaus

kallahdenniemen kärki kuningatar ranta

kallahdenniemi yo-kuvaus valmistujaiskuvaus

Nämä The Fisherman & The Sean kuvat mun pitäis ehdottomasti näyttää teille! Oli muuten viileä päivä.

the fisherman and the sea bändikuvaus

Jon Fisherman Fisherman and the sea

Kun mielesi tekee Haagan Alppiruusupuistoon, mutta ihmismassat ahdistavat, valitse Alppipuisto (Helsinki):

Haagan Alppiruusupuisto on i-ha-na, mutta hitokseen kyllästetty ihmisillä. Olen kuvannut siellä sinnikkäästi joka vuosi – ja joka vuosi pidän siitä vähemmän. Minulle on tosi tärkeää päästä rentoon kuplaan asiakkaan kanssa, mutta väenpaljoudessa se on paljon vaikeampaa. Silti, kaikkien aikojen paras valmistujaiskuvani (alla) on otettu siellä.

haagan alppiruusupuisto yo-kuvaus

Erinomainen vaihtoehto Haagan puistolle on Alppipuisto. Sinne pääsee kätevästi julkisilla (Pasilan asema) ja etenkin arkipäivisin täällä saa olla rauhassa. Mun eka yo-kuvaus täysipäiväisenä valokuvaajana vuonna 2012 oli Alppipuistossa, ja tuo kuvaus oli itselleni tosi tärkeä. Tässä 10+ vuoden aikana olen rakentanut mun portfolion lukuisia kertoja uudelleen, mutta aina vain kuva(t) (alla) tuosta ekasta ylppärikuvauksesta siellä pysyy. Alppipuisto on mielestäni paljon monipuolisempi kuin Haagan Alppiruusupuisto, jossa on lähinnä sitä yhtä ja samaa, alppiruusuja.

yo-kuvaus ylppärikuvaus ylioppilaskuvaus helsinki

valmistujaiskuvaus alppipuisto helsinki

yo-kuvaaja helsinki nani annette

Jos Kaivopuiston merellinen miljöö miellyttää, mutta poseeraaminen ihmisvilinässä ei, kokeile rauhallisempaa Toppelundin rantaa (Espoo):

Toppis best! Eksyin tänne ekan kerran asiakkaani kanssa. Hän tunsi alueen, minä en. Sen jälkeen olen kuvannut täällä varmasti 20 kertaa ja hyödyntänyt sekä Toppelundin rantaa, sen aallonmurtajaa (upea!) että koko rantakaistaletta upeine mäntyineen aina Café Mellstenille asti. Sieltä löytyykin sitten myös satamaa taustaksi. Itse asiassa juuri täällä tein ekan kuvauksen pian synnytyksen jälkeen kesäkuussa 2021. Mulla oli musta paitatakki, musta lippis, mustat aurinkolasit ja tietenkin musta maski. Olin varmasti aikamoinen ilmestys. Itse asiassa, oli mulla varmasti mustat äitiysfarkutkin.

Toppelundin rannalla pystyy kahlaamaan aika pitkälle kuten Kallahdenniemessäkin, joten merielementtiä kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

cafe mellsten ranta valokuvaus nani annette

yo-kuvaus nani annette

Jos haluat elämyksiä ja raffimpaa miljöötä, mutta Kallio tuntuu tylsältä, lähde Helsinki-Vantaan lentokentälle (Vantaa):

Kääk, eikun Helsinki-Vantaa best! En tiedä, saisiko tätä edes mainostaa (älkää nyt kaikki rynnätkö tänne kuvaamaan), mutta ainakin ennen terminaaliuudistusta meidän isoin lentokenttä toimi täydellisesti kuvissa. Valo, kontrasti, pinnat, tunnelma, rosoisuus, hektisyys… Kaikki! Tätä paikkaa kannattaa harkita, jos haluaa kuviinsa monipuolisesti erilaisia elementtejä. Laitan taas alle vähän tunnelmakuvia kentän kuvauksista.

Olen kuvannut lentokentällä kahdet valmistujaiskuvat ja yhdet äitiyskuvat. Viimeksi mainituissa taidettiin temmeltää pelkästään sisätiloissa, mutta valmistujaiskuvauksissa otettiin koko alue haltuun. Mun suosikkeja on itse asiassa ulkokuvat, joissa ei kyllä välttämättä tunnista enää kuvauspaikkaa, mutta kyllähän toki paikallaolijat sen muistavat. Isot rampit ja pitkät käytävät on aina suosikkejani enkä taida koskaan saada niistä tarpeekseni. Niin paljon kuin rakastankin kuvata metsässä ja olen onnistunut brändäämään kotiseutuni studiokseni, on kyllä kuvaajankin hyvä välillä irrotella ihan toisenlaisessa ympäristössä.

ylioppilaskuvaus lentokenttä

yo-kuvaus lentokentällä nani annette

Jos maalaismaisema viehättää, mutta Tuomarinkylän kartano on jo niin nähty, tule Söderkullan kartanolle ja keskustaan (Sipoo):

Pakkohan mun on vielä vetää kotiinpäin ja vinkata suosikkipaikkani tästä omasta naapurista. Siihen on nimittäin syynsä, miksi kuvaan mieluiten kotinurkilla – eikä laiskuus ole tällä kertaa ykkösenä listalla. (Eipä.) Olen nyt asunut täällä Södiksessä nelisen vuotta ja tässä ajassa löytänyt suosikkipaikat kuvauksiin. Metsä järvineen on aina metsä järvineen eli toimiva kuvauspaikka, mutta kokemukseni mukaan moni kaipaa valmistujaiskuviinsa vähän enemmän herkkyyttä. Ymmärrän tämän hyvin, ja vaikkei oma tyylini ole kovin eteerinen ja romanttinen, kuvaan mielelläni kartanomiljöössä.

Söderkullan kartanon alue tarjoaakin kivaa seikkailuhenkeä, mutta myös isoja jalopuita, kiviportaat, syreenejä (vai sireenejä?) ja muutaman omenapuun. Mikään Malminkartanon omenatarha Södiksen kartanopuisto ei ole, mutta huomattavasti monipuolisempi kyllä. Pidän varmaan taas kesällä täällä ainakin yhden kuvauspäivän. Ekan pidin heti kesällä 2019, kun oltiin muutettu tänne, ja ai että, miten fiilistelin paikkaa jo silloin. Alue on myös tarpeeksi pieni, jotta siitä saa hyvän otteen. Tässä pari kuvaa meidän kartanopuistossa.

soderkulla sipoo rippikuvaus valokuvaaja nani annette

lapsikuvaaja lapsikuvaus sipoo
He eivät ole ihan vielä valmistuneet, mutta tepastelevat tässä salaisella kartanopolulla!

Urbaania ja rouheaa ilmettä hakeva saattaa löytää itsensä meidän purkukuntoiselta terveyskeskukselta (älkää purkako sitä vielä tänä kesänä, pliis!). Näin kävi näyttelijä Anni Kajokselle, joka hurautti tänne mun tykö kuvauksiin. Kuvat onnistuivat loistavasti ja saatiin niihin valtavan hyvä tunnelma. En tiedä, mitä Anni ajatteli mun esitellessä kuvauspaikkaa eli ränsistynyttä taloa, mutta lopputulos oli onneksi molemmille mieluisa.

Mutta… Tässä omaa naapurustoani kehuessani on kyllä todettava se, että raffimpaa kuvaa haluava löytää kuvauspaikan mistä tahansa kivijalasta. Olipa sitten kuvaajana paras kaveri tai ammattilainen, urbaania kyllä löytyy.

anni kajos valokuvaaja sipoo nani annette

valokuvaaja söderkulla
Tämä kuva otettiin terveyskeskuksen takana olevalla metsäkaistaleella.
koirakuvaaja sipoo nani
Hänkään ei käynyt valmistujaiskuvauksessa, mutta samoilla portailla kuin Anni Kajos.

Ota silmä käteen!

Ota silmä käteen – kuten äitini sanoisi – sillä hyvä kuvauspaikka löytyy todennäköisesti kotipihalta. Tämä saattaa olla epäsuosittu mielipide, mutta oikeasti kuvaukseen tarvitsee vain pienen kaistaleen jotain kivaa, siis sellaista, mikä miellyttää omaa silmää. Ellet oikeasti halua käyttää puolta päivää valmistujaiskuvaukseen, älä lähde Suomenlinnaan. Kikkailu on usein tarpeetonta. Kirjoitin tämän postauksen innostaakseni sinua zoomaamaan siellä, missä kuljet.

Tarjous yo- ja valmistujaiskuviin

Ylioppilaskuvaukset ja muut valmistujaiskuvaukset: Kuvaus (n. 45 min) kotimiljöössäni Etelä-Sipoossa ja 10 valmista digikuvaa 375 €, muualla Sipoossa, pk-seudulla tai Porvoossa 475 €. Hinnat sisältävät alv 24 %. Järjestän myös valmistujais-/yo-kuvauspäivän perjantaina 2.6. Seuraa ilmoitteluani asiasta esim. sähköpostilistalla!