nani annette valokuvaaja kirjoittaja

Lempeästi likinäköinen

Valo voittaa aina, siihen uskon. Valo on joskus näkyvää, toisinaan emme voi sitä nähdä. On hetkiä, jolloin vain tunnemme valon.

Valo on minulle ennen kaikkea näkyväksi tekevää. Vau, mitä valoa, saatan kyllä ajatella. Mutta katsettani – valokuvaajana ja kirjoittajana – ohjaa aina kohteeni. Valo ja minä olemmekin hyvä tiimi.

Joku voisi kutsua minua tarkkanäköiseksi, mutta olen ennenkaikkea lempeästi likinäköinen. Teen pienestä suurta ja taltutan pahimmankin kaaoksen tunnelmallisiksi sanoiksi ja kuviksi.

tanskan dyynit nani annette

En vaadi itseltäni monia juttuja, mutta lempeyttä vaadin. Se tuo mukanaan kiireettömyyden ja ymmärryksen ja opettaa elämästä aina enemmän kuin puhiseminen. (Kreikkalais-karjalainen perimäni on vakuuttanut minut tästä.)

On kai eräänlaista sattumaa, että sinä ja minä olemme nyt tässä. Jos tiemme ovat jo joskus kohdanneet, kiitos. Jos en ole vielä saanut kertoa tarinaasi, kirjoitellaan.

-Nani

PS. Yritän pitää jalat maassa, mutta pääni, tuo mokoma, huitelee jatkuvasti ohuessa yläpilvessä. Jos törmäät siihen omilla reissuillasi, kerro terveisiä.